Uutiset
Timea Babos OrtoLääkäreiden voittaja
27.11.2011 
Unkarin Timea Babos kruunattiin OrtoLääkärit Open 2011 kaksinpelin voittajaksi. Babos voitti Slovakian Jana Cepelovan loppuottelussa selkein luvuin 6-3, 6-1.
Naisten finaalista ei syntynyt tiukkaa taistelua, jota siitä oli etukäteen toivottu. Unkarin Timea Babos pelasi paremmin heti alusta lähtien, eikä ensimmäisen erän loppua lukuunottamatta päästänyt vastustajaansa pinteestä.
Ottelu alkoi syötönmurrolla, jonka jälkeen Babos syötti itsensä 2-0 johtoon. Cepelova sai pidettyä seuraavan syöttönsä, mutta voimakasrakenteinen Babos voitti seuraavat 3 peliä ja eteni jo 5-1 johtoon. Ehkä mahdollisuus ensimmäisen erän voittoon toi unkarilaiselle paineita, sillä helppoja virheitä syntyi nyt enemmän kuin alkuun. Paikoittain näytti myös, että Cepelova saisi pelistään kiinni ja ottelu tasoittuisi. Ensimmäinen erä loppui silti harmillisesti 6-3, kun Cepelova ei pystynyt pitämään syöttöään.
"Hävittyäni syöttöni tajusin 5-3 ja 15-40 tilanteessa, että minun pitää voittaa ottelu takakentältä, eikä vain yrittää syöttää ässiä," selittää Babos ottelun tärkeistä pisteistä.
Toisessa erässä Babosin ykkösyötöt alkoivat osua ruutuun 80 prosentin tarkuudella eikä Cepelova päässyt enää peliin kiinni.
Finaalissa oli nähtävissä kahden eri tyyppisen naispelaajan kamppailu. Vaikka molemmat pelaajat ovat 18-vuotiaita, oli Unkarin Timea Babos selvästi voimakkaampi, mikä näkyi myös lyönneissä. Babosin pelaama voimatennis toi mieleen WTA Tourin suurten pelaajien pelin. Etenkin Cepelovan syöttö oli selkeästi löysempi kuin Babosin.
Babosin syksy on ollut upea ja Talin saavutus oli näiden valossa jopa odotettavissa. Lokakuussa Babosin voitto 50 000 dollarin ITF-turnauksen Kanadassa ja oli seuraavassa saman kokoisessa kisassa välierissä. Nyt voitto Talissa tuo pisteitä vielä lisää. "Tavoitteeni nousta top150:een toteutui tänä vuonna", iloitsee Babos. "Ensi vuodeksi tavoitteeni on nousta sadan parhaan joukkoon ja pelata isompia kisoja. Karsin myös Australian avoimiin", mainitsee Babos.
"Uskon, että hän (Cepelova) pelkäsi tänään minua enemmän. Minulla oli hyviä tuloksia ja ranking nousussa, " kertoo Babos.
"Turnauksen hankalin ottelu oli puolivälierässä Amra Sadikovicia vastaan, koska olin hävinnyt hänelle viime viikolla Kanadassa. Pystyin kuitenkin keskittymään ja voittamaan hänet," muistelee nuori unkarilainen. Timean vuosi jatkuu nyt muutaman viikon levolla, jonka jälkeen hän jatkaa harjoittelua.
Emma Laine ja Janette Husarova nelurivoittoon
26.11.2011
Kuvassa vasemmalta lähtien Timea Babos, Irina Buryachok, Janette Husarova sekä Emma Laine
OrtoLääkäreiden nelinpelin voittajiksi selvisivät Emma Laine slovakialaisen parinsa Janette Husarovan kanssa. Laine kommentoi vastustajaparin olleen alussa hieman niskan päällä. Luottamus omaan peliin kuitenkin Laineen mukaan säilyi ja oletus oli, että "kyllä se vielä sieltä lähtee". "Tuntui, että oltiin aluksi askel perässä jokaisessa liikkeessä, kun hän (Janette) ei saanu pidettyä syöttöä."
Taistelu kuitenkin jatkui ja vaikka pari oli häviöllä 4-5 toista erää, saivat he lopulta sen kuitenkin nimiinsä 7-5, mikä johti ottelun ratkaisevaan katkaisupeliin. Tämä eteni tasaisesti aina 8-8 tilanteeseen asti, jolloin Buryachok sortui syöttämään tuplavirheen. Siitä seurasi Laine/Husarovalle ensimmäinen mestaruuspallo. Seuraavassa pisteessä Laineen ja Babosin poikkikentän lyönnit päättyivät Babosin huimaan kämmenläpilyöntiin. Seuraava mahdollisuus tuli, kun Emman vahva kierresyöttö yllätti Baboksen. Voittopiste oli Laine/Husarovalta uskomatonta puolustuspeliä ja päättyi Husarovan rauhalliseen ja hyvin sijoitettuun kämmenlentolyöntiin. Laine totesikin parinsa kokemuksen näkyneen etenkin katkaisupelissä: "Tiebreakissa hän ei hätkähtänyt".
Laine totesi olleensa nelinpelissä peruselementissään: "Tykkään ihan älyttömästi nelurista. Pitää olla skarppina koko ajan, kun pallot ovat lyhyitä", Laine kommentoi energistä olemustaan. Vahvuudekseen Laine mainitsee kyvyn lukea peliä. Hän totesi heidän pelanneen hyvin yhteen, vaikka turnaus oli parin ensimmäinen yhdessä. Laine totesi puolestaan Buryachokin pelaavan tyylillisesti kaksinpeliä ja hänen pelinsä olevan yksipuolista tykitystä.
Laineen 37-vuotias pari on varsinainen nelinpelimestari. Hän on ollut parhaimmillaan rankingsijalla kolme nelinpelissä, mutta on jo kertaalleen lopettanut ammattilaisuransa loukkaantumisten takia. Nyt hän kuitenkin mielii takaisin ja kertoi OrtoLääkäreiden olleen tärkeässä roolissa WTA-pisteiden keruussa Australian avoimia varten. Kokenut Husarova kehui myös Emman hallitsevan nelinpelin hyvin ja parin yhteinen pelisuunnitelma syntyikin tunnustelemalla turnauksen edetessä. Hän tarvitsee sanojensa mukaan jokaista voittoa ja mainitsee jopa Olympialaiset tavoitteekseen sekä mahdollisimman aktiivisen pelivuoden.
Kaia Kanepi vetäytyi ennen välierää
26.11.2011 
Ortolääkärit Open-kisan suurtähti, Viron Kaia Kanepi ei pysty pelaamaan lauantain välierässä. Kanepin vaivat selkänsä kanssa oli monen Talissa kiertävän näkyvissä hänen aamupäivän harjoitustunnin yhteydessä, ja virallinen vahvistus tuli aikaisin iltapäivällä. "Kanepilla oli välilevyongelmia alaselässä", naisten kilpailun ylituomari Lauri Julin vahvisti.
"Aamujumppahan sitä enteili", kilpailunjohtaja Pekka Mäkelä sanoi. "Selässä oli jotain, sen valmentajat myönsi. Harmillista, koska moni olisi varmasti halunnut nähdä Kanepin pelaavan."
Kanepi oli Talin viikon paras pelaaja rankinglistojen mukaan. Hän on naisten WTA-listalla 34:s, ja oli helmikuussa peräti 16. sijalla. Kolme kertaa hän on ollut Grand Slam-kisoissa kahdeksan parhaan joukossa, eli puolivälierässä.
Laine Husarovan kanssa finaaliin
25.11.2011 
Leia Kaukonen ja Piia Suomalainen joutuivat taipumaan vastustajilleen Emma Laineelle ja Janette Husarovalle nelinpelin semifinaalissa. Ensimmäisessä erässä Suomalainen/Kaukonen pysyivät menossa hyvin mukana, kunnes katkaisupeli ratkaisi erän vastustajille luvuin 7-6(4). Toinen erä meni Laine / Husarovalle melko helposti ja erä päättyi lopulta luvuin 6-1.
Vastaansa Laine / Husarova saavat huomenna pelattavassa finaalissa toiseksi sijoitetun parin: unkarilaisen Timea Baboksen ja ukrainalaisen Irina Buryachokin. Pari päihitti tämänpäiväiset vastustajansa, Valeria Solovieva (RUS) / Mihaela Buzarnescu (ROU), luvuin 6-2, 6-2. Nelinpelien finaali pelataan illan toisena otteluna aikaisintaan klo 16.00 pelattavan miesten nelinpelifinaalin jälkeen.
Kaksinpeleissä tiensä eteenpäin raivasivat Kaia Kanepi, joka päihitti venäläisen Daria Gavrilovan 6-0, 7-6(2). Ensimmäinen erä oli Kanepilta suvereeni mutta toisessa erässä keskittyminen tuntui herpaantuneen ja hän sortui helppoihin virheisiin, mikä piti Gavrilovan yhdessä hyvän liikkumisen ja taktisen pelin kanssa vielä taistossa mukana. Katkaisupeliin Kanepi sai kuitenkin ammattimaisesti omiin nimiinsä, vielä melko selkein lukemin 7-2.
Eilen Laineen kaatanut kroatialainen Vrljic oli vaikeuksissa saksalaisen vastustajansa, Annika Beckin kanssa. Ensimmäinen erä eteni tasalukemin katkaisupeliin, jonka Beck kuitenkin vei nimiinsä 7-6(4). Toinen erä meni nopeasti ja selkein lukemin 6-1 Beckille.
Timea Babos (HUN) ja Jana Cepelova (SVK) selivttivät myös tiensä otteluissaan semifinaaleihin, molemmat luvuin 6-4, 6-4. Ensimmäisessä huomenna kello 14.00 alkavassa semifinaalissa kohtaavat seitsemänneksi sijoitettu Beck ja toiseksi sijoitettu Babos. Toinen semifinaali Kanepi vastaan Cepelova pelataan heti tämän perään.
Emman kaksinpelit päättyivät, nelurissa jatkoon
24.11.2011
OrtoLääkäreitten toisen kierroksen ottelu päättyi Emma Laineelta tappioon. Ensimmäinen erä lähti käsistä, hyvästä alusta huolimatta, eikä hän enää saanut otetta otteluun. Laineen kaksinpelit päättyivät 5-7, 4-6 häviöön hyvälle ystävättärelleen Ana Vrljicille. Emma sanoikin pelanneensa kaksinpelin alun hyvin. "Mutta Ana paransi paljon, alkoi pelata omaa peliä niin kuin hänen pitäisikin," Laine tuumasi.
Vrljicin tahmeaan alkuun löytyi eräs selitys. Vrljic oli lähellä myöhästyä ottelusta, hän tuli paikalle vasta kymmenen minuuttia ennen alkua ja säntäsi kentälle ulkopukineissaan. Oikeat toimenpiteet lähdettäessä ammattilaisotteluun jäi tekemättä. Kesti aikansa ennen kuin Vrljic pääsi normaalitilaansa.
Johdettuaan ensimmäistä erää peräti 5-0, Emma hävisi seuraavasta 13 pelistä 12; ensin seitsemän peliä peräkkäin, ja lisäksi viisi putkeen johdettuaan toista erää 1-0. Toisessa erässä Emma pääsi hetkellisesti takaisin taistelun makuun kun hän johti Vrljicin syöttöä 30-0, mutta Kroatian tyttö voitti seuraavat neljä pistettä. "Minä taas en hyödyntänyt syöttöäni niin hyvin kuin edellisessä ottelussa, ja jouduin pelaa kakkosilla. Helpot virheeni osuivat huonoihin paikkoihin" Emma summaa.
Laine voi kuitenkin saada hieman lohtua päivän nelinpelin voitokkaasta tuloksesta slovakialaisen parinsa Janette Husarovan kanssa. Janette on uusi tuttavauus vierellä. "On helppo pelata Husarovan kanssa, vaikka sain hänet parikseni viime tipassa," Emma selvensi. Perjantain semifinaalissa on ensin kaadettava pari Piia Suomalainen/Leia Kaukonen jotta voitosta pelaaminen olisi tosiasia. Pari on sijoitettu ykköseksi. Suomalais-osaamista nähdään joka tapauksessa loppuottelussa!
Piialle tuli tappio taistelusta huolimatta
24.11.2011 
Piia Suomalainen taipui toisella kierroksella 17-vuotiaalle venäläiselle Daria Gavrilovalle kolmen erän kamppailussa luvuin 2-6, 6-3, 6-2. Suomalainen pelasi puolitoista erää hyvää tennistä ja johti toista erää 2-0. Nuorten olympiakultaa voittanut Gavrilova sai kuitenkin pelinsä rullaamaan hyvin ja ottelu kääntyi. "Pelillisesti oli tasaista. Vastustaja vain pystyi parantamaan peliä ja minulla sitten hieman laski taso", harmitteli Piia. Piian vuosi on sujunut hyvin, mistä kertoo uran paras ranking, 356, lokakuun alussa. Kesällä voitto tuli Tampereen 10 000 dollarin ITF-kilpailusta massakentillä.
Piia pelaa Leia Kaukosen kanssa toisen nelinpeliottelunsa myöhemmin illalla ja vastaan asettuu Israelin Julia Glushko sekä Ranskan Alize Lim. Lim ja Suomalainen ovat kohdanneet kerran kaksinpelissä vuonna 2009, jolloin Suomalainen oli niukasti parempi. "Hänellä (Lim) on hyvä kämmen ja hyvä syöttö", muistelee Suomalainen.
"Pidän tosi paljon nelinpelistä, mutta pelaan sitä aivan liian vähän. Karsiessani isompiin kisoihin ei aina ehdi pelata nelinpeliä, koska ne alkavat niin myöhään viikolla", paljastaa Suomalainen. Ensi kaudelle Piia toivoo hyvän pelivireen jatkuvan ja sitä kautta voittojen lisääntyvän.
Emma taisteli itsensä jatkoon
23.11.2011 
Emma Laine ilahdutti yleisöä voittamalla ensimmäisen kierroksen ottelunsa keskiviikkoiltana. Hän päihitti n. 230 sijaa ylempänä olevan ukrainalaisen vastustajansa Tetiana Arefievan luvuin 6-2, 7-5. Emma joutui taistelemaan tosissaan välttääkseen ratkaisevaa ottelutiebreakia ja näytti erittäin energisellä puolustuspelillä parhaita puoliaan. Ottelun lopettaneessa syötönmurrossa Laineella oli kieltämättä hieman onnea, kun hänen kova suora kämmenlyöntinsä tuomittiin oikeaksi. Se merkitsi helpottavaa 0-30-tilannetta vastustajan syötössä.
Laine totesi olleensa ottelun alusta lähtien hyvin mukana: "Pääsin peliin heti kiinni ja tuntui ihan hyvältä. Syötin ja pelasin kokonaisuudessaan tänään tosi hyvin. Peli ei ailahdellut ja keskittyminen pysyi kasassa." Hän totesi jo aavistaneensa etukäteen, että pallorallit tulevat Tetianan kanssa venymään, mutta totesi kuntonsa riittäneen hyvin: "Ei ollut sitä fiilistä, ettei jaksaisi pelata, jos olisi mennyt kolmanteen erään." "Mä kyllä jaksan juosta jos tarve vaatii", Laine lopulta naurahtaa. Laine kertoo kisan olevan hänen lempikisansa, sillä ilmapiiri on hyvä eikä sopeutuminen tuota vaikeuksia, kun on tuttu paikka." On ihana pelata kympillä, kun katsomossa on tuttuja kasvoja kannustamassa.
Hän toteaa pelin aina lähinnä riippuvan omasta suorituksesta eikä niinkään se kuka verkon toisella puolella on: "Ei rankilla ole mitään väliä, ja huominen vastustaja, Ana Vrljic, on lisäksi tosi hyvä ystäväni myös kentän ulkopuolella. Hänen pelityylinsä on hieman erilainen kuin muilla: Hänellä on yhen käden rysty, hyvä syöttö ja hieman maskuliinisempi pelityyli. Hän tykkää kiertää kämmenelle muttei rystykään ole huono." Laine uskoo voiton tulevan, kun ei anna Analle helppoja pisteitä, ja pyrkii pakottamaan pelaamaan aina yhden lyönnin enemmän, ja näin saada vastustajansa pelin hajoamaan.
Emma mainitsi lisäksi tykkäävänsä uudesta asetelmasta kun OrtoLääkärit ja IPP Open pelataan lomittain. Hänen mukaansa se luo ihan uudenlaista fiilistä Taliin ja on pelaajaperspektiivistäkin mukavaa, kun pääsee katsomaan myös välillä miesten pelejä. Järjestelyistä Emma antaa erityistä kiitosta, sillä tämän kokoisissa kisoissa ei yleensä olla totuttu näkemään pallopoikia ensimmäisellä kierroksella.
Emma Laine aloittaa kisaurakkansa tänään
23.11.2011 
Emma Laine pelaa tänään naisten OrtoLääkärit Open-turnauksessa ensimmäisen ottelunsa.Villillä kortilla pääsarjaan päässeen Laineen WTA-ranking on tällä hetkellä 495 ja hän saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa ukrainalaisen Tetyana Arefyevan, joka maijailee rankingsijalla 263.
1991 syntynyt Arefyeva on Lainetta viisi vuotta nuorempi, vaikka rankingiltaan onkin tällä hetkellä korkeammalle sijoitettu. Itse turnausta edeltävällä viikolla Laine totesi olevansa pirteämpi kuin aikoihin. Illan ottelu näyttää jatkuuko Laineen hyvä vire.
Ottelu on aikataulutettu alkavaksi aikaisintaan kello 17.30 ja se pelataan Talin tenniskeskuksen keskuskentällä.
Piia Suomalainen aloitti voitolla

22.11.2011
Piia Suomalainen aloitti naisten OrtoLääkärit Open-turnauksen varmalla voitolla.
Hän päihitti ukrainalaisen vastustajansa Irina> Burjatjokin 6-4, 6-0.
Piia sai runsaasti pisteitä vastustajan virheistä ja voitto tuli helpohkosti omalla perusvarmalla pelillä. "Yritin saada hänet liikkeelle, ettei hän päässyt lyömään helpoista palloista. Hän teki myös virheitä. Tosi kivalta tuntuu, peli kulkee ja on hyvä fiilis" Piia summasi.
Suomalainen on kerran ollut 25 000 dollarin kisassa semifinaalissa tänä vuonna. Tampereella, kesällä, hän voitti Tampere Open 10 000 dollarin kilpailun, jossa loppuottelussa oli Talissakin pelaava saksatar Dinah Pfitzenmaier.
Haapsalun tyttö Kanepi on suurin tähti
22.11.2011
Kaia Kanepi on Talin tennisviikon suurin tähti, ainakin paperilla. Hän oli helmikuussa peräti rankingsijalla 16, ja tällä hetkellä hän on sijalla 34. 26-vuotias Kanepi on käynyt Suomessa jo hyvin nuoresta iästä lähtien. Hän muistaa olleensa ensimmäisellä reissullaan Mikkelissä.
"Silloisella valmentajallani oli ystäviä siellä, ja pääsin harjoittelemaan hyvin", Kanepi kertoi. Myöhemmin seurasi kisoja mm. Helsingissä ja Turussa. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja suuria muutoksiakin. "Pelasin toisella tavalla, kun olin junioriluokissa. En silloin lyönyt lujaa, vaan suuremman osan palloista vain takaisin. Naisten ammattilaisena olen hyötynyt voimistani ja lyönyt myös lujaa. Muutos tuli uuden valmentajan myötä," 181 cm:n pituinen virolainen sanoo.
Hän arvioi parhaimmiksi voitoikseen voiton Tanskan Caroline Wozniackista, kun tämä oli maailman ykkönen, sekä Serbian Jelena Jankovicista, kun tämä oli kolmantena vuoden 2009 alussa.
Grand Slam-kisoissa Kaia on päässyt kahdeksan parhaan joukkoon kolme kertaa: Ranskassa (2008), Wimbledonissa (jossa karsijana voitti 7 ottelua) ja US Openissa viime vuonna. "En ole läheskään vielä saavuttanut unelmiani", Kanepi sanoo. Kanepi on Haapsalusta kotoisin, eikä puhu suomea, vaikka toteaakin monen sitä Tallinnassa puhuvan.
Mutta miten näin korkealla oleva pelaaja saadaan kuitenkin Ortoläääkärit Openin tasoiseen melko pieneen kisaan? "Minulla on ollut vaikea päästä käyntiin aina vuoden alussa, ja nyt päätettiin tehdä asioita toisin ennen kauden alkua. Halusimme ottelutuntumaa, ja koska Helsinki on lähellä, päätimme tulla tänne. Laivaksi valittiin "Superstar", mikä sopii Kanepille, ainakin Ortolääkärit Open-piireissä!
Suomalaiset aloittavat pääsarjassa ottelunsa tiistaina
21.11.2011
Tänään on Talissa pelattu karsintojen viimeinen kierros ja mukaan pääsarjaan tiensä taisteli kahdeksan naista. Kenties jännittävin ottelu nähtiin jo heti aamusta, kun venäläiset Polina Vinogradova ja Daria Mironova taistelivat paikasta pääsarjassa päivän ainoassa kolmeen erään venyneessä ottelussa, joka lopulta meni Vinogradovan nimiin luvuin 6-7(2), 7-5, 6-4.
OrtoLääkäreiden pääsarja käynnistyy tiistaina Talissa. Ensimmäiset ottelut alkavat kello 12.00. Piia Suomalainen kohtaa päivän toisessa ottelussa ukrainalaisen Irina Buryachokin, minkä jälkeen Leia Kaukonen ottaa mittaa toisesta ukrainalaisesta Anastasiya Vasylyevasta.
Lisää suomalaisvärejä nähdään illan nelinpeleissä, jolloin aikaisintaan klo 15.00 Ella Leivo ja Saana Saarteinen saavat vastaansa venäläiskaksikon Yana Buchina ja Daria Gavrilova.
Päivän viimeisissä naisten otteluissa nähdään vielä suomalaisia kentällä, kun Johanna Hyöty ja Annika Sillanpää kohtaavat Petra Piirtolan ja Heini Salosen. Emma Laine aloittanee ottelunsa Talissa keskiviikkona.
Suomalaiset karsiutuivat karsintojen ensimmäisellä kierroksella
20.11.2011
OrtoLääkäreiden karsintojen ensimmäisen kierroksen pelit on pelattu tänään Talissa. Suomalaisnaisista kolme saivat ratkaisun venymään kolmanteen erään, loput joutuivat taipumaan suoraan kahdessa erässä. Hanna Tolonen pelasi aamulla venäläistä Daria Mironovaa vastaan luvuin 6-4, 3-6, 6-2.
Ella Leivo puolestaan taisteli toista venäläistä, Julia Valetovaa vastaan häviten lopulta luvuin 6-2, 2-6, 6-2. Kolmas kolmessa erässä taipunut suomalainen oli Annika SIllanpää, joka hävisi ukrainalaiselle Anastasia Vasylyevalle luvuin 6-2, 5-7, 6-1.
Maanantaina 21.11 pelataan karsintojen toinen kierros, jolloin selviävät ne kahdeksan pelaajaa, jotka pelaavat mukana pääsarjassa. Suomalaisväreistä pääsarjassa pitävät kuitenkin huolen villin kortin myötä Emma Laine (WTA-495), Piia Suomalainen (WTA-391) sekä Leia Kaukonen (ei WTA-rankingia).
Kolmelle suomalaiselle villi kortti pääsarjaan
19.11.2011
Tiistaina alkavaan OrtoLääkäreiden pääsarjaan on myönnetty neljä villiä korttia. Niistä kolme vastaanottivat suomalaiset: Emma Laine (WTA-495), Piia Suomalainen (WTA-391) sekä Leia Kaukonen (ei WTA-rankingia). Neljännen villin kortin haltija on virolainen Anett Kontaveit, jonka WTA-rankingsijoitus on 572.
Onko 2012 Emman viimeinen vuosi ammattilaisena?
15.11.2011
Viisi vuotta sitten Emma Laine oli naistenniksen 50:s maailmassa. Tiistaina hän vihjaili, että seuraava vuosi saattaisi olla hänen viimeinen ammattilaisena.
"Haluan pelata paljon ensi vuonna, 25–30 kilpailua," Emma sanoi tiistaina.
Viisi vuotta sitten hän kahmi muhkeat 510 pistettä WTA-tourilta ja ITF-kilpailuista. Seuraavina vuosina pistepotti väheni huomattavasti ( 85/110/93 ), joskin viime vuoden tulos 191 oli ihan hyvä, ottaen huomioon Laineen tilanteen. Tänään hän majailee juuri ja juuri 500 parhaan paremmalla puolella.
Laine koki huippuvuotensa jälkeen pitkän ja sitkeän sairausvaiheen, joka esti tehokkaan harjoittelun ja pelaamisen. Tämän lisäksi vastoinkäymisenä tuli hänen isänsä menehtyminen.
"Juuri nyt tunnen olevani pirteämpi kuin aikoihin, ja mielestäni lyöntini ja tekniiikkani ovat jopa paremmalla tasolla kuin parhaimmillani muutama vuosi sitten. Fysiikkani on parempi."
"Mutta näinä vuosina naisten taso on laajentunut pienemmissäkin kisoissa. Monet pelaajat lyövät nykyään kovemmin, mutta siinä sittenkään ei ole niin suurta eroa. Juuri laaja taso on suurin ero."
"Ongelmani viime vuosina ovat löytyneet kentän ulkopuolelta", Emma lisäsi.
Kaia Kanepi naisten kilpailun tähti
4.11.2011
Tänä vuonna Ortolääkärit Open pelataan miesten IPP Openin kanssa samaan aikaan ja samassa paikassa, Talin Tenniskeskuksessa. Ykkösnimenä ilmoittautuneiden listalla on aikaisilta juniorivuosiltaan suomalaisille tuttu Kaia Kanepi Virosta.
ITF-kilpailu, jonka palkintosumma on noussut 25 000 dollariin, saa Kanepista ylivoimaisen ykköstähden. Kanepi oli helmikuusssa maailmanlistan sijalla 16, ja on tällä hetkellä 34:s. 26-vuotias Kanepi on saavuttanut puolivälieräpaikan kolmessa Grand Slam-kisassa, Pariisissa 2008 ja viime vuonna sekä Wimbledonissa, että US Openissa.
Naisten lista on muutenkin laadukas. Näin kovaa kaartia naisten kilpailuissa Suomessa ei ole nähty 2003 elokuun jälkeen, jolloin pelattiin WTA Tourin kilpailu Espoossa lähes viisi kertaa suuremmalla palkintosummalla.
Ainakin ranskalaiset Iryna Bremond (WTA-101) ja suurlupaus Caroline Garcia (WTA-141), sekä venäläiset Anastasia Pivovarova (WTA-122) ja Regina Kulikova (WTA-129), Itävallan Yvonne Meusburger (WTA-144) ja Tshekin Sandra Zahlalova (WTA-152) ovat tuttuja nimiä suuristakin kilpailuista. Myös parin vuoden takaista juniorien listaykköstä, ranskatar Kristina Mladenovicia (WTA-178), ei sovi unohtaa. Hän on yhä juniori (18 v.).
Suoraan pääsarjaan hyväksytään WTA-rankingin perusteella 18 pelaajaa.
Katso pelaajalista täältä.
IPP Open ja OrtoLääkärit Open
samalla viikolla
31.10.2011
Talin Tenniskeskuksessa järjestetty vuotuisa miesten 125 000 dollarin + ylläpidon ATP haastaja-turnaus IPP Open ajoitetaan tänä vuonna samalla viikolle naisten turnauksen kanssa. Turnauksien järjestelyyn kului viime vuonna reilun kahden viikon aikana huima määrä energiaa. Tänä vuonna kisat saadaa järjestettyä suurimmaksi osaksi samalla miehistöllä pelejä lomittaen.
Talin Tenniskeskus tarjoaa loistavat puitteet tapahtuman kenttämäärien kasvattamiseen.
Tänä vuonna kilpailut pelataan 19.-27. marraskuuta.
Orto Open 2010
2.10.2010
Emma Laineen (WTA- 265) joutui taipumaan viime vuoden Orto Openin loppuottelussa ukrainalaisen Julia Beygelzimerin (WTA- 234) viedessä turnausvoiton lukemin 7-6(7), 6-0. Ensimmäinen erä eteni tasaisesti vaikka syötönmurtojakin nähtiin ja eteni katkaisupeliin, jonka Beygelzimmer sai kuitenkin lopulta nimiinsä.
Talin turnaus sujui Emma Laineelta kuitenkin kaksinpelissä paremmin kuin vuonna 2009, eikä nelinpelin välieräpaikkaa voi myöskään pitää huonona. Kaiken kaikkiaan kelpo suoritus jälleen Suomen parhaalta naispelaajalta.
Julia Beygelzimerin turnaus onnistui vuorostaan lähes täydellisesti. Kaksinpelivoiton lisäksi pari Beygelzimer ja Kristina Mladenovic (Ranska) etenivät myös nelinpelin finaaliin. Hollantilaispari Kiki Bertens ja Richel Hogenkamp olivat tällä kertaa parempia lukemin 6-3, 7-5
OrtoLääkärit Open 2009
9.9.2010
Vuonna 2009 kaksinpelin loppuottelussa kohtasivat ykkös- ja kakkosijoitetut Venäjän Ksenia Pervak (oik.) ja Ranskan Stephanie Foretz (vas.). Pervak oli parempi luvuin 6-4, 6-2. Nelinpelissä turnausvoiton nappasivat Emma Laine parinaan Britanian Melanie South. Vastassa finaalissa olivat Ruotsin Johanna Larsson sekä Britanian Anna Smith. Votto irtosi luvuin 6-3, 6-3.






